tiistai 26. maaliskuuta 2019

Mette


Esitelläänpä alkuun myös pikkutyyppi, joka tulee varmasti näkymään paljon täällä blogin puolella. Hänen nimensä on Mette. Mette syntyi syyskuun alussa ja täyttää reilun viikon päästä 7 kuukautta. Otan Metestä joka kuukausi uudet kuukausikuvat saman viltin päällä kuvattuna ja tässä postauksessa onkin viimeisimpiä 6kk -kuvia kuvituksena. Tavoitteena olisi saada kuukausikuvat vuoden ikään asti, mutta kuvien ottaminen alkaa olla kokoajan vaikeampaa sillä neidillä alkaa olla jo kova meno päällä!

Luonteeltaan Mette on iloinen ja pitää paljon ihmisten ja ympäristön tarkkailusta. Kylässä ja esimerkiksi kaupassa käyminen on Meten mielestä kivaa, eikä hän ainakaan toistaiseksi jännitä vieraita ihmisiä tai paikkoja. Meidän kahden koiran kanssa Mette tulee hienosti toimeen ja on välillä vähän liiankin innokas rapsuttamaan karvaisia ystäviään. Silloin tällöin Mette on melko kärsimätön ja turhautuu helposti, jos jokin ei miellytä juuri sillä hetkellä. Hän ei kuitenkaan pahemmin itke turhasta ja saattaa olla yhtäkkiä taas aurinkoisella tuulella pelkästään esimerkiksi paikkaa vaihtamalla.

Mette oli jo ultrassa mitattuna erityisen pitkäkoipinen ja onkin nyt ikäisekseen tosi pitkä. Se ei kuitenkaan ole mikään ihme, sillä minä ole 175cm pitkä ja mieheni 196cm. Hurjasta pituuskasvusta johtuen paino kulki alkuun alakäyrällä neuvolamittauksissa, mutta kiinteiden ruokien aloitus sai käyrän kääntymään samantien ylöspäin. Syöminen on Metelle mieluisaa puuhaa ja typykkä onkin tykännyt kaikista tähän asti hänelle tarjotuista ruuista. Tällä hetkellä aloitellaan pikkuhiljaa sormiruokailua soseiden syöttämisen ohella ja lisäillään ruokavalioon viikoittain uusia makuja.

Mette osaa kääntyä mahalleen ja oppi viime viikolla vihdoin myös kääntymään mahaltaan takaisin selälleen. Ryömiminen ei ihan vielä onnistu, mutta viitteitä liikkeelle lähdöstä on jo nähtävissä. Mette istuu jo syöttötuolissa, mutta ei ihan vielä ilman tukea. Metellä on jo kaksi harrastustakin; vauvauinti ja äiti-vauvajumppa aloitettiin jo neljän kuukauden iässä. Molemmissa harrastuksissa ensimmäinen kerta oli hieman jännittävä, mutta se jälkeen tyttö on viihtynyt harrastuksissaan todella hyvin.

Vajaan neljän kuukauden iässä alkaneita yöhulinoita lukuunottamatta Mette nukkuu ihan hyvin tällä hetkellä. Yhdessä vaiheessa nukuttiin jo täysiä 8 -tuntisia yöunia lähes parin kuukauden ajan, mutta se ilo loppui kun liikkuminen ja yösyöminen lisääntyi. Onneksi Mette nukkuu kuitenkin pitkiä päiväunia vaunuissa ulkona, pisimmillään siellä on tuhistu viisikin tuntia. Pitkien aamupäivän päiväuninen lisäksi päivään mahtuu toiset lyhyemmät päikkärit ja näiden välillä sitten syödään ja leikitään vuorotellen.

Kaiken kaikkiaan Mette on varsin ihastuttava ja eloisa vauva ja arki hänen kanssaan sujuu ilman sen suurempia ongelmia. Jatkossa tulen kirjoittamaan tarkemmin meidän päivärytmistä ja arkirutiineista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti